Kalifornian yliopistossa Los Angeles issa (UCLA) Yhdysvalloissa työskentelevät insinööritutkijat ovat havainneet, että purukumin pureskelu voi vapauttaa sylkeen satoja tai jopa tuhansia mikromuoveja palaa kohti, jotka voivat joutua nieltäväksi. Tutkimuksen tulokset on esitelty American Chemical Societyn (ACS) kevätkokouksessa.
”Tavoitteenamme ei ole hälyttää ketään. Tutkijat eivät tiedä, ovatko mikromuovit meille vaarallisia. Mitään ihmiskokeita ei ole tehty. Tiedämme kuitenkin, että altistumme muoveille jokapäiväisessä elämässämme, ja sitä halusimme tutkia tässä”, sanoo hankkeen päätutkija Sanjay Mohanty, joka on Kalifornian yliopiston Los Angelesin yliopiston (UCLA) tekniikan professori.
Muovia on kaikkialla. Monet päivittäin käyttämämme tuotteet, kuten leikkuulaudat, vaatteet ja siivousvälineet, voivat altistaa ihmiset pienille mikronin levyisille muovihiukkasille, joita kutsutaan mikromuoveiksi. Nyt luetteloon voidaan lisätä myös purukumi. Tutkijat tekivät pienen pilottitutkimuksen selvittääkseen, missä määrin ja kuinka paljon purukumia pureskellessa joutuu muovia, ja se on jo tuottanut mielenkiintoista tietoa.
Eläinkokeet ja ihmissolututkimukset osoittavat, että mikromuovit voivat aiheuttaa haittaa, joten odotellessaan tiedeyhteisön lopullisempia vastauksia ihmiset voivat ryhtyä toimiin vähentääkseen altistumistaan mikromuoveille.
Tutkijat arvioivat, että ihmiset kuluttavat vuosittain kymmeniä tuhansia mikromuoveja (joiden leveys vaihtelee 1 mikrometristä 5 millimetriin) elintarvikkeiden, juomien, muovipakkausten, pinnoitteiden ja tuotanto- tai valmistusprosessien kautta. Purukumia mahdollisena mikromuovin lähteenä ei kuitenkaan ole tutkittu laajasti, vaikka purukumi on maailmanlaajuisesti suosittua. Niinpä Mohanty ja hänen laboratorionsa jatko-opiskelija Lisa Lowe halusivat selvittää, kuinka paljon mikromuovia ihminen voi niellä pureskellessaan luonnollista ja synteettistä purukumia.
Purukumi valmistetaan purukumipohjasta, makeutusaineesta, makuaineista ja muista ainesosista. Luonnollisissa purukumeissa käytetään kasvipolymeeriä, kuten chicleä tai muuta puunmahlaa, oikean pureskeltavuuden saavuttamiseksi, kun taas toisissa tuotteissa käytetään synteettisiä kumipohjia, jotka on valmistettu öljypohjaisista polymeereistä.
”Alkuperäinen hypoteesimme oli, että synteettisissä purukumeissa olisi paljon enemmän mikromuoveja, koska pohja on eräänlaista muovia”, sanoo Lowe, joka aloitti projektin UCLA:n harjoittelijana ja on tutkimuksen esittelijä.
Tutkijat testasivat viittä synteettistä purukumimerkkiä ja viittä luonnollista purukumimerkkiä, jotka kaikki olivat kaupallisesti saatavilla. Tutkijat pyrkivät vähentämään pureskelumallien ja syljen vaihtelun aiheuttamaa inhimillistä vaikutusta, joten he käyttivät kutakin merkkiä seitsemän palaa, jotka kaikki pureskeli yksi henkilö.
Laboratoriossa henkilö pureskeli purukumia neljän minuutin ajan ja tuotti sylkinäytteitä 30 sekunnin välein, minkä jälkeen hän huuhteli suunsa puhtaalla vedellä. Kaikki tämä yhdistettiin yhdeksi näytteeksi. Toisessa kokeessa sylkinäytteitä kerättiin säännöllisesti 20 minuutin ajan, jotta voitiin tarkkailla mikromuovien vapautumisnopeutta kustakin purukumista. Tämän jälkeen tutkijat mittasivat kussakin sylkinäytteessä olevien mikromuovien määrän. Muovihiukkaset värjättiin punaiseksi ja laskettiin mikroskoopilla tai analysoitiin Fourier-muunnosinfrapunaspektroskopialla, josta saatiin myös polymeerikoostumus.
Lowe mittasi keskimäärin 100 mikromuovia vapautuneen grammaa purukumia kohti, vaikka joistakin yksittäisistä purukumeista vapautui jopa 600 mikromuovia grammaa kohti. Tyypillinen purukumipala painaa 2-6 grammaa, mikä tarkoittaa, että suuri purukumipala voi vapauttaa jopa 3 000 muovihiukkasta. Jos keskivertoihminen pureskelee 160-180 pientä purukumipalaa vuodessa, tutkijat arvioivat, että tämä voisi johtaa noin 30 000 mikromuovin nauttimiseen. Jos keskivertoihminen kuluttaa kymmeniä tuhansia mikromuoveja vuodessa, purukumin pureskelu voisi lisätä nautittua määrää merkittävästi.
”Yllättäen sekä synteettiset että luonnolliset purukumit vapauttivat pureskeltaessa samanlaisia määriä mikromuoveja”, Lowe sanoo. Lisäksi ne sisälsivät samoja polymeerejä: polyolefiinejä, polyeteenitereftalaatteja, polyakryyliamideja ja polystyreeniä. Runsaimmat polymeerit molemmissa purukumeissa olivat polyolefiineja, jotka ovat muoviryhmä, johon kuuluvat polyeteeni ja polypropeeni.
Suurin osa mikromuoveista vapautui purukumista kahden minuutin kuluessa pureskelusta. Mohantyn mukaan ne eivät kuitenkaan vapautuneet syljen entsyymien hajoamisen vuoksi. Pikemminkin pureskelu on tarpeeksi hankaavaa, jotta palaset irtoavat. Kahdeksan minuutin pureskelun jälkeen 94 prosenttia testien aikana kerätyistä muovihiukkasista oli irronut. Lowe ehdottaakin, että jos haluaa vähentää purukumin pureskelusta mahdollisesti aiheutuvaa altistumista mikromuoveille, kannattaa pureskella palaa pidempään sen sijaan, että söisi uuden palan.
Tutkimus rajoittui 20 mikrometrin levyisten tai sitä suurempien mikromuovien tunnistamiseen käytettyjen välineiden ja tekniikoiden vuoksi. Mohanty sanoo, että on todennäköistä, että pienempiä muovihiukkasia ei havaittu syljessä ja että tarvitaan lisää tutkimusta, jotta voidaan arvioida nanokokoisten muovien mahdollista vapautumista purukumista.
”Syljessä vapautuva muovi on pieni murto-osa purukumin sisältämästä muovista. Pidä siis huolta ympäristöstä äläkä heitä sitä pois tai liimaa sitä seinään”, päättää Mohanty, joka muistuttaa, että myös käytetyt purukumit, joita ei hävitetä asianmukaisesti, ovat toinen ympäristöä saastuttava muovin lähde.
